{"product_id":"outi-kristiina-hannikainen-sahalla-ja-siveltimella","title":"Outi-Kristiina Hännikäinen: Sahalla ja siveltimellä","description":"Kuviosahaus vie mukanaan!\rKokeile uutta harrastusta, jonka parissa voi puuhailla koko perhe\r\rSahalla ja siveltimellä opettaa kuviosahauksen ja akryylimaalauksen perusteet selkeästi ja innostavasti. Kirja tutustuttaa eri paksuisten vanerien työstämiseen perinteisellä lehtisahalla sekä sähköisellä kuviosahalla. Maalausosuudessa perehdytään akryylimaaleihin, jotka mahdollistavat näyttävän lopputuloksen aloittelijoillekin. Maalaamisen perusasioiden ja välineiden lisäksi tutuiksi tulevat erikoistekniikat kuten krakleeraus ja savumarmorointi.\r\rTeoksen houkuttelevimpaan osuuteen kuuluvat mallityöt nelivärikuvineen, joista näkyvät selvimmin harrastuksen lukuisat mahdollisuudet. Sahaamalla ja maalaamalla voi valmistaa yksilöllisiä esineitä kotiin, mökille, lahjaksi tai lasten leikkeihin. Yli kolmenkymmenen ohjeen joukossa on pääsiäispupu- ja tonttuhahmoja, kasvimaakylttejä, koruja, kelloja, säilytyspurkkeja, palapelejä ja piparkakkutaloja… Tekemistä riittää siis joka vuodenajaksi!\r\rOuti-Kristiina Hännikäinen on opettanut ja harrastanut kuviosahausta 1990-luvun alusta hankkien oppia Yhdysvalloista, jossa kuviosahaus on erittäin suosittu harrastus.","brand":"12852","offers":[{"title":"Default Title","offer_id":58134860726617,"sku":null,"price":5.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0572\/3088\/5017\/files\/12852-PL-12_21dbe691-01f6-41ac-aff3-4265e267a942.jpg?v=1779711348","url":"https:\/\/kassakirppu.fi\/en-en\/products\/outi-kristiina-hannikainen-sahalla-ja-siveltimella","provider":"Kässä Kirppu","version":"1.0","type":"link"}