Kokoelma: Maarit O Designs

Olen Maarit, kääntäjä ja yrittäjä pääkaupunkiseudulta.

Ensimmäisen neuleohjeeni julkaisin vuonna 2020, jolloin muutenkin hurahdin neulomiseen. Olen neulonut aina jossain määrin, välillä vähemmän ja välillä enemmän mutta vuonna 2020 löysin neulomisen lisäksi neulesuunnittelun, jossa saan yhdistää monia asioita, joista pidän.

Neulomisen lisäksi pidän neulesuunnittelusta erityisesti itse suunnittelusta, ideoinnista ja inspiraatiosta, kirjoittamisesta ja neuleohjeiden kääntämisestä. Ideoita ja inspiraatiota minulla nimittäin riittääkin, ja tuntuu, etteivät puikot ole koskaan tyhjät ja muistikirjat ja -vihot täyttyvät erilaisista piirroksista ja muista muistiinpanoista. Inspiroidun hyvin monista erilaisista asioista, kuten luonnosta ja säästä mutta myös lapseni ideoista ja vaikkapa kodin sisustuselementeistä.

Tykkään suunnitella erityisesti lasten sukkia, lapasia, pipoja, aikuisten sukkia ja huiveja. Vuonna 2023 suunnittelin myös ensimmäisen neulehameen ja suunnittelukategoria saattaa laajentua tulevaisuudessa. Koska pidän kirjoittamisesta, niin kirjoitan myös neuleaiheista blogia, jonka aloitin äitiysvapaalla ollessani ja siellä jaan neuleaiheisia juttuja sekä välillä vähän muutakin kuten reseptejä tai kirjavinkkejä.

Uskon, että neulesuunnittelijamatkani jatkuu vielä hyvin monta vuotta, sillä kaikkia ideoita tulee koko ajan lisää ja lisää. Inspiroidun aivan valtavasti myös muista suunnittelijoista ja neulesomesta ja minusta on ihana nähdä, kun ihmiset toteuttavat omia unelmiaan.

Maarit Ojala - Neulesuunnittelija